Sijainnin merkityksettömyys

Internetin kaltainen maailmanlaajuinen tietoverkko tekee sijainnista varsin merkityksettömän tekijän. Samalla Internet auttaa myös ylittämään eri aikavyöhykkeistä viestinnälle aiheutuvia ongelmia, koska esimerkiksi sähköposti odottaa kärsivällisesti saajaansa ja sopivaa lukuhetkeä tämän tietokoneella. Viestit kulkevat toiselle puolelle maapalloa lähes yhtä nopeasti kuin naapurikortteliin. Eri puolilla olevat ihmiset voivat myös keskustella kahden kesken tai useampien muiden ihmisten kanssa kirjoittamalla toisilleen viestejä, jotka välittömästi näkyvät samalla keskustelukanavalla olevan käyttäjän tietokonenäytöllä.

Kaikki digitaaliseen muotoon muutettavissa olevat työn tulokset siirtyvät tietoverkon kautta vaivattomasti mihin tahansa verkon ulottuvilla olevaan paikkaan. Tietoverkon kautta eri puolilla maailmaa asuvat ihmiset voivat tehdä yhdessä samaa työtä helpommin kuin vierekkäisissä taloissa ilman verkkoyhteyttä työskentelevät. Työn eri versioita voidaan vaivattomasti vaihtaa tai työstää samoja dokumentteja yhdessä. Tietoverkoissa kierretään vaivattomasti maailman ympäri kahdeksassa sekunnissa.